Konsertti

Etusivulle:/Konsertti

April 2015

Kuplivaa Vappua Tampereella

Tampere Filharmonia vapputunnelmissa:
1.5.2015 klo 15, Tampere-talon iso sali
Tiina Vahevaara, sopraano
Giancarlo Rizzi, kapellimestari

“Vappukonserttiperinne käynnistettiin yleisön iloksi uudelleen monen vuoden tauon jälkeen viime kaudella, kun Santtu-Matias Rouvali villitsi yleisön toukokuussa 2014. Tänä vuonna konsertin johtaa toinen Sibelius-Akatemian kasvatti, italialainen Giancarlo Rizzi, joka loihtii kuplivan vapputunnelman yhdessä Tampere Filharmonian kanssa. Konsertissa kuullaan orkesterimusiikin helmiä, rakastetuimpia musikaalisävelmiä ja elokuvamusiikin hienoimpia klassikoita.”

Hauskaa Vappua!

Vappu á la Atso Almila & Petri Bäckström Kuopiossa

Pe 1.5.2015 Kuopiossa:
klo 13, Vappubrunssi Valohalli
klo 15, Vappukonsertti, Konserttisali

Kuopion kaupunginorkesteri, kapellimestari Atso Almila ja tenori Petri Bäckström

“Kansainvälisen Mirjam Helin -suihkulaulukilpailun voittaja, sankaritenori Petri Bäckström laulaa vapunviettäjien korvista vaikut pellolle. Moneen rooliin taipuva Bäckström heittää välillä komisario Delfoin viitan harteilleen ja alkaa selvittää kimuranttia mysteeriä Atso Almilan säveltämän Salapoliisioopperan sävelin. Entä sotkeutuuko sankaritenori operettimaailman monimutkaisiin ihmissuhdekiemuroihin lopullisesti? Aukeavatko solmut tuosta vaan, kuppeja kääntämällä vai pitääkö tenorin tarttua kutimeen?”

Hauskaa Vappua!

March 2015

Kevään korvilla

Ke 29.4.2015 klo 19 Jyväskylän teatteritalo
Jyväskylä Sinfonia
Moshe Atzmon, kapellimestari
Laura Mikkola, piano

Béla Bartók: Divertimento
Ludwig van Beethoven: Pianokonsertto nro 4
Joseph Haydn: Sinfonia nro 95

Lue lisää

Keskimaa 100 vuotta

Ke 4.3.2015 klo 19 Jyväskylän teatteritalo

Jyväskylä Sinfonia

Mikk Murdvee, kapellimestari
Johanna Rusanen-Kartano, sopraano

Jean Sibelius: Lauluja
Jean Sibelius: Andante festivo
Jean Sibelius: Valse triste
Jean Sibelius: Belsazarin pidot
Jean Sibelius: Svanevit (Joutsikki)

Maaliskuinen juhlailta on varattu kahdelle sankarille – 100-vuotiaalle Osuuskauppa Keskimaalle sekä 150-vuotiaalle säveltäjä Jean Sibeliukselle. Keskimaan juhlakonsertti sisältää Sibeliuksen rakkaita lauluja sopraano Johanna Rusanen-Kartanon esittäminä sekä orkesteriteoksia lahjakkaan virolaiskapellimestari Mikk Murdveen johtamana.

January 2015

Kaustisen kamarimusiikkiviikko

Torstai 29.1.2015

Mozart!
19.00 Kaustinen-sali 25/20 €
Maan parhaaksi Mozart-orkesteriksi tituleerattu Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri
tarjoaa rautaisannoksen mestarin musiikkia. Solistina sädehtii kansainvälinen huippusopraano Helena Juntunen.

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri
Helena Juntunen, sopraano
Janne Nisonen, viulisti-johtaja

* Tervetuloa tutustumaan festivaalin monipuoliseen ohjelmaan. Taiteellinen johtaja Anni Haapaniemi on kutsunut säveltäjävieraakseen Veli-Matti Puumalan (mm. Nachklang, kantaesitys).

Yllätysten ilta Sellosalissa

Su 18.1.2015 klo 15.00, Sellosali

Perttu Kivilaakso, sello
Laura Mikkola, piano

Apocalyptican solisti, sellisti Perttu Kivilaakso ja kansainvälisesti arvostettu huippupianisti Laura Mikkola tulkitsevat konsertissa sellolle ja pianolle sävellettyjä klassikkoteoksia. Klassisen muusikkokoulutuksen saanut rokkari Kivilaakso suhtautuu musiikkiin kuin musiikkiin intohimoisesti, ja saa lavalle duoparikseen lempipianistinsa Laura Mikkolan.

L. van Beethoven: Sonaatti A-Duuri sellolle ja pianolle op.69 No.3
J. Sibelius: Malinconia op.20
D. Sostakovits: Sonaatti sellolle ja pianolle d-molli op.40

Psykodrama à la Wienerschule

Leif Segerstam, kapellimestari

Jenni Lättilä, sopraano
Sami Saikkonen, tanssi
Ville Saukkonen, ohjaus
Timo Ollila, valosuunnittelu

Arnold Schönberg: Erwartung op. 17
Jean Sibelius: Lemminkäinen, neljä legendaa orkesterille op. 22

Nainen vaeltaa öisen metsän pimeydessä etsien rakastajaansa. Yhtäkkiä hän löytää ruumiin…

Turun filharmonisen orkesterin juhlavuoden avaa vaikuttava dramatisoitu versio Arnold Schönbergin kulttimaineeseen nousseesta Erwartung-monodraamasta. Hurjan tarinan kuuluisan sopraanoroolin tulkitsee Jenni Lättilä, ja rakastetun roolissa nähdään tanssija Sami Saikkonen. Jean Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi avajaiskonsertissa kuullaan myös Sibeliuksen rakastettu Lemminkäinen-sarja.

December 2014

Kymi-Sinfoniettan Joulukonsertit Kotkassa ja Kouvolassa

Joulukonsertti

Ke 17.12.2014 klo 19:00 Kotkan kirkko
To 18.12.2014 klo 19:00 Kouvolan Keskuskirkko

KYMI-SINFONIETTA: “Kymi Sinfoniettan perinteisen joulukonsertin solistiksi saatiin yksi Suomen valovoimaisimmista sopraanoista, Helena Juntunen, joka on jälleen viime kuukausina säväyttänyt pääkaupunkiseudun konserttiyleisöä upealla laulullaan. Erityistä kiitosta Juntunen on saanut kaunissointisesta ja taipuisasta sopraanoäänestään sekä ilmeikkäistä tulkinnoistaan. Kaikesta tästä päästään nauttimaan myös Kymi Sinfoniettan konserteissa, joissa Juntunen tulkitsee iki-ihania säveliä Adamin Oi Jouluyöstä Bach-Gounod’n Ave Mariaan. Konsertin toisena solistina kuullaan Kymi Sinfoniettan trumpetin äänenjohtaja Visa Haaralaa, jonka piccolotrumpetti johdattaa jouluisiin tunnelmiin Torellin konserton sävelin. Kapellimestari Juhani Lamminmäki on valinnut orkesterikappaleiksi läpikuultavan kauniita ranskalaissäveliä ja harpunsointia Gabriel Faurélta sekä aina rakastetulta Jean Sibeliukselta. Joulun läheisyys antaa Kymi Sinfoniettan joulukonserteille herkän koskettavan tunnelman, jonka siivin on helppo rauhoittua hetkeksi kauniin musiikin pariin.”

Hyvää Joulua kaikille!

 

 

Kaartin soittokunnan Joulukonsertti

Kaartin soittokunnan perinteinen joulukonsertti

Pe 12.12.2014 klo 19, Johanneksen kirkossa (Helsinki)

Joulun tunnelmaan johdattaa tänä vuonna tähtisopraano Helena Juntunen

Hyvää joulua kaikille!

Ekumeeninen Joulu Suomen Turussa

Torstaina 11.12.2014 klo 14  ja klo 18

Ekumeeninen joulu Suomen Turussa -tapahtuman teemana on tänä vuonna vastuumme ympäristöstä lähellä ja kaukana. Humanitaarisen viestin tuojaksi on kutsuttu kansanedustaja Pekka Haavisto.

Kaksi yleisötilaisuutta:
Torstaina 11.12. järjestetään kaksi yleisölle avointa tilaisuutta: Kello 14.00 paneelikeskustelu kauppakeskus Hansan Hansatorilla ja kello 18.00 Ekumeeninen joulu Suomen Turussa -tilaisuus Tuomiokirkossa.

Kysymyksistä keskustelevat arkkipiispa Kari Mäkinen, humanitaarisen viestin tuoja, kansanedustaja Pekka Haavisto ja Suomen Itämeri-suurlähettiläs Erja Tikka. Keskustelun juontaa Turun Sanomien päätoimittaja Riitta Monto. Keskustelua voi seurata myös Twitterissä #ekumeniaturku

Ekumeeninen joulu Suomen Turussa -tilaisuus Tuomiokirkossa klo 18
Turun tuomiokirkossa hiljennytään ekumeenisen joulun viettoon 21. kertaa. Tilaisuus on jo vakiinnuttanut asemansa Turun joulutapahtumissa. Se on monille turkulaisille avaus jouluun. Aiempien vuosien tapaan YLE lähettää taltioidun tilaisuuden jouluaattona.

Illan solistivieraana esiintyy baritoni Petteri Salomaa. Muut esiintyjät ovat Turun filharmoninen orkesteri kapellimestarinaan Pertti Pekkanen, Flora Kören och Brahe Djäknar -kuorot johtajanaan Ulf Långbacka sekä urkuri Markku Hietaharju ja kanttori Jukka Pietilä.

Kirkkoon on vapaa pääsy. Koska tilaisuus televisioidaan, yleisön on saavuttava kirkkoon hyvissä ajoin, viimeistään klo 17.40.